Etusivu

Airuen kansilehti

Pääkirjoitus

Lehdet

Yhteystiedot

Tilaa

Osoitteenmuutos

Tilauksen peruutus

Palaute

Linkit


  Airut

 



pääkirjoitus


Me ollaan lampaita!
27.09.2006
Eräänä päivänä olin tulossa kotiin, avasin portin ja kuulin samalla hiljaisen äänen sanovan: "Isä." Kyllä, kuulin oikein. Perheen teinihenkilö piteli kuopuksen karannutta lammasta istumalla hellästi sen päällä. Kuopus on saanut vihdoin koiran sijaan kaksi pässiä ainakin kesäksi.

Lammas on laumaeläin. Tämä toinen niistä, jota on vaikeampi taltuttaa, ei toisaalta halua erota kauas kesymmästä kumppanista. Kerran se kiersi laukaten lammasaitausta ja yritti päästä sen silmukoista sisälle, mutta ei suostunut menemään portista. Sitten, kun olimme laajentaneet aitausta, se ei taas suostunut tulemaan vanhasta aitauksesta ulos.
Minusta tuntuu, että me ollaan lampaita! Olemme kuin nämä pässit. Me kiukuttelemme vanhassa aitauksessa ja samalla meidän on niin vaikea päästä siitä ulos. Ensimmäinen aitaus on meidän oma mielenrakenne, asenteet, pelot ja tavat. Me selitämme sen mitä ympärillä tapahtuu oman kaavan mukaan. Jos joudumme ulos siitä kaavasta poukkoilemme suunniltamme ja yritämme päästä vanhan aitauksen silmukoista takaisin sisään. Mutta näyttää siltä, että Jumala on kuin hyvä talon isäntä, hän rakentaa koko ajan uutta aitausta ja jopa kutsuu meitä liikkeelle. (Ks. Rm 12.)
Lammasten ylipaimen kutsuu jokaisen erikseen. Jokaisen omalla nimellä. Muistele Pietaria, kun Jeesus kutsui hänet ja hän kyseli miten sitten Johanneksen kävisi. Ehkä Pietari vanhimpana oli vähän huolissaan tuosta nuoresta "Johannes-pojasta". Silti Jeesus sanoi: "Mitä se sinulle kuuluu." Ei meidän tule kiinnittää mieltämme siihen, miten me selvitämme toisen selviämisen. Herra hänestä huolen pitää. (Ks. Jh 21:15-25.)
Jeesus kutsuu meitä ulos omasta mielen aitauksesta seuraamaan itseään. Vain paimenen ihmeellinen vetovoima pitää katraan koossa. Miksi me sitten yritämme pitää perhettämme koossa komennoilla: tee näin, toimita tuo, käyttäydy hyvin!

Eräässä kodissa pohdittiin sitä, miten murkkuikäiselle saadaan asetettua rajat ja miten hänet saadaan pitämään luvatut tehtävät ja asiat.
Vertailtiin erilaisia silmukoita, joilla hänet saataisiin kuriin eli sille polulle, joka vie aitaukseen. Tietysti nousi esille se, että vain suhde lapsen ja vanhemman välillä on se, jolla asia todella voidaan hoitaa. Oikeasti on noustava tekojen tasolta kohtaamaan toinen toistamme, kieltämättä sitä että uskollisuus ja sanansa pitäminen ovat Jumalan meidän hyväksemme asettamia sioita. Välineitä siihen kohtaamiseen. Jumalan ominaisuuksia.
Toisille ihmisille on helppo alistua pakkoon, toisille oma kunnia on parasta, mitä he tietävät ja on niitä, jotka eivät suostu mihinkään ennen kuin Jumala saa otteen heidän hengestään. Ja tätä viiemistähän meidän olisi tavoiteltava. Tästä voisi vielä jatkaa, mutta haluan muistuttaa vielä toisesta aitauksesta, joka on meidän oma hengellinen koti.

Kävin kesän aikana useilla kesäjuhlilla ja leireillä. En pidä itseäni sitoutumattomana, sillä onhan minullakin oma kotiseurakuntani, mutta tunsin silti Pyhän Hengen yhteyttä joka paikassa, missä Jumalaa palvotaan ja jokaisen ihmisen kanssa, joka Herraa seuraa. Paimen yhdistää!
Ikävä vain, että moni meistä on jäänyt johonkin silmukkaan kiinni ja vielä ikävämpi, että moni haluaa vangita myös muita näihin silmukoihin. Meidän on lähdettävä liikkeelle ja seurattava Jeesusta. Hän tulee pian ja aikaa alkaa olla vähän ja kuitenkin me haluamme, että me itse ja monet muut muuttuisivat niin kuin muuttaa Herra ja että vielä ne toiset muut pelastuvat. (2 Kr 3:18.)
Sen tähden muistetaan, että ihmisen muuttuminen ja sielujen pelastus on Herran toive ja tarkoitus, ei meidän pelot ja pyydystämiskeinot siinä auta. Vain Herran johdatuksessa oleminen on meidän keinomme.

SEPPO NIEMELÄ


 
A-Ratkaisut Oy