Etusivu

Airuen kansilehti

Pääkirjoitus

Lehdet

Yhteystiedot

Tilaa

Osoitteenmuutos

Tilauksen peruutus

Palaute

Linkit


  Airut

 



pääkirjoitus


Punatukkainen lääkäri
31.01.2009
Silloin tällöin kuulee ihmisten kysyvän toisiltaan, oliko sinulla uskovainen koti. Joidenkin on vaikea vastata tähän, varsinkin jos olemme oppineet sen, että uskonnollisuus ei aina ole sama kuin Jeesukseen uskominen. Myös oma farisealaisuutemme voi leimata meitä. Katsomme ehkä vain vanhempiemme ulkoista käyttäytymistä emmekä erota heidän sydämensä piilevää uskoa. On parempi sanoa ”Jumala tietää” kuin tuomita heitä.
Ehkä voisimme seuraavan kerran kysyäkin, millainen sinun kotiväkesi usko oli. Moni vastaisi, että sellainen, missä luettiin iltarukous ja käytiin joskus kirkossa ja, että meitä vietiin pyhäkouluun tai seurakunnan päiväkerhoon tai että mummo luki meille Sana-lehteä tai Kipinää. Hyvin useilla suomalaisilla on lapsuudestaan jokin kosketuskohta sanaan.

Se, millaista käytöstä lapsilta vaadittiin, liittyy myös vanhempien uskoon tai uskonnollisiin mielikuviin. Omassa lapsuudenkodissani valvottiin käytöstä tarkasti. –Mitäs nyt sanotaan? – Kiitos. Ja muita käytöskaavoja. Tärkeä ja vapauttava opetus oli, että Jumala näkee sydämeen ja tietää kaiken. Turha siinä oli mitään salailla. Mutta tuo opetus auttoi myös miettimään omia tarkoitusperiä ja vaikuttimia. Lisäksi opetukseen kuului, että onnettomuudessa oli usein ’varjelus’ ja ihmettely, että ’mikähän tarkoitus tälläkin oli’. Tietenkin anteeksiantamus oli opetuksen keskiössä. Mutta miksi yhä uudelleen teimme samoja tekoja, joista seurasi syyllisyyttä, joka seurasi huonoa omaatuntoa kuin poliisi karkaavaa varasta?

Se mitä ei osattu opettaa oli se sama, mikä edelleen on harvinaista. Meillehän on helppoa julistaa sitä, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja oikeaa, mutta vaikeaa on opettaa sitä, miten elää elämänsä Jumalan voimassa, jotta Jumala saisi kunnian. On helppoa sanoa, että siitä vaan Pyhän Hengen voimassa. Mutta mitä se on käytännössä?
Jeesuksen mukaan käytäntö on mahdollista vain Jumalan sanan kautta. Hän antoi lähetyskäskyn, jonka ydin on sanan opettaminen ja että hän on mukana. Raamattu sanoo, että Jumalan sana on terävä ja voimallinen niin, että se erottaa sielun ja hengen ja tuomitsee ajatukset ja aikomukset. (Hp 4:12.) Pyhä Henki ilman Jumalan sanaa on mykkä ja vastavuoroisesti sana ilman Pyhää Henkeä on voimaton. Tarvitsemme vakavasti molempia.
Olin kauan sitten lääkärillä toistuneiden poskiontelotulehdusten takia. Muistan, että lääkäri oli punatukkainen ja hän kertoi opiskelleensa Sveitsissä. Hän kehotti minua istumaan tietylle tuolille ja sanoi terveydenhoitajalle, että ottakaa asiakasta päästä kiinni, minä suoritan poskiontelon punktion. Minut oli yllätetty. En voinut panna vastaan. Samassa mieleeni tuli, mitä olin silloin tutkimassa Raamatusta, nimittäin että olen ristiinnaulittu yhdessä Kristuksen kanssa. (Rm 6:5 - 6. Lue myös Mt 16:21 – 27.)

Tajusin sen, mitä ristillä oli tapahtunut. Se oli ollut tähän saakka tietoa ja uskoa, että niin asia on, mutta nyt siitä tuli ilmestystietoa. Se tuli tiedoksi, jonka Pyhä Henki liitti elämäntilanteeseen. Minä uskoin. Minä sain etuoikeuden, jota en koskaan ollut kuvitellut saavani. Koin sen todeksi, että olin Kristuksessa. Usko oli tullut kuulemisesta, sanan lukemisesta, ja nyt se ’tuli’. Ja jokainen, joka on Jumalan oma, on Kristuksessa. Sinullakin on se etuoikeus. Lapsenoikeus.
Sana on lääkäri, joka tekee meistä Jeesuksen seuraajia. Se voi puhdistaa sielun kätketyt ontelot päivä päivältä. Emme enää seuraa sitä pelkoa, mikä meillä sielussa piilee, vaan uskaltaudumme kulkemaan läpi kivun, luopumaan siitä, mikä meille on luonnostaan mukavaa. Alamme lähestyä täyttä miehuutta. (Jh 14:18 – 21; Ef 4:13.) Siinä on kutsua uuteen vuoteen. Mennään siis!

Seppo Niemelä



 
A-Ratkaisut Oy