Etusivu

Airuen kansilehti

Pääkirjoitus

Lehdet

Yhteystiedot

Tilaa

Osoitteenmuutos

Tilauksen peruutus

Palaute

Linkit


  Airut

 



pääkirjoitus


Ulos ketunluolasta
20.10.2004
Rakas ystävä!

Kiitämme Jumalaa siitä runsaasta hyvästä, mitä hän on antanut meille ja lukijoillemme tämän syksyn aikana. Täällä toimituksessa meillä on ensimmäistä kertaa peruskoulun yhdeksäsluokkalainen työelämään tutustumisjaksolla. On hienoa nähdä miten tämä nuori paneutuu innolla toimitustyöhön. Hän on yksi rukousvastaus, tietysti omien vanhempien, mutta myös lukevan lehtiyhteisömme rukouksiin.
Ajattelen sitä rakkautta, millä vanhemmat lähettävät koululaisiaan kohti aikuiselämää. Siinä tällainen tutustuminen on pieni vaihe, mutta se on myös omalla tavallaan ratkaiseva. Muistakaa Beata-Leeaa, jolta ehkä saamme ensi kuun numeroon pienen jutun.
Minä pidän nuorista. Äskettäin vaimoni kutsui nuoria perheitä meille kylään lauantaipäiväksi. Hän oli valmistanut riittävästi ruokaa ja ulos oli suunniteltu toimintaa. Kolmen kuusen väliin rakennettuun puumajaan lapset kiipesivät mielellään vanhempiensa kanssa. Majassa paloi kynttilä lasipurkissa ja tehtävänä oli lukea pienestä kirjasesta, miten taivaan Isä pitää lapsistaan huolta. Mehuakin majassa oli janoisille.
Pienessä metsässämme on laakea kivi. Sen alla on tunneli, jota sanomme ketunluolaksi. Lapset halusivat tietysti sukeltaa sinne. ”Voidaanko me?” Ja vanhemmat antoivat luvan ja ottivat lapsia vastaan kiemuraisen luolan toisessa päässä.
Katselin lasten ja vanhempien kasvoja. Kuuntelin lasten riemun kiljahduksia ja vanhempien kannustavia sanoja. Hyväksyntää. Kukaan ei välittänyt siitä, että vaatteet hieman tuhraantuivat. Se oli elämistä, jossa voi aistia lasten ja vanhempien välistä varauksetonta suhdetta.
Jumala odottaa, että me luotamme siihen, että hänen suhteensa meihin on varaukseton. Hän ei välitä siitä, että meidän vaatteemme ovat ehkä tuhraantuneet. Hänelle on tärkeintä suhde. Se, että opimme luottamaan hänen varauksettomaan rakkauteensa. Muistathan sen, mitä A-R-M-O  on! Ansaitsematon Rakkaus Meidän Osaksemme.
On yhtä tärkeää, että uskallamme hyväksyä toinen toisemme varauksettoman rakkauden puitteissa. Ei puolisoni eikä lapseni enkä minä itse ole täydellinen. Meillä jokaisella on vanhat ketunluolamme, joihin välillä menemme piiloon, mutta kun luolan suulla odottaa anteeksianto, voi sieltä tulla rohkeasti ulos. Tule sinäkin!

SEPPO NIEMELÄ



 
A-Ratkaisut Oy