Airut lehti on suomalainen hyvän sanan kristillinen lehti - Airut - a christian newspaper

”Tapahtukoon sinun tahtosi”; mitä jos niin tapahtuukin?

”Ja sanoi: Abba, Isä, kaikki on mahdollista sinulle; ota pois minulta tämä malja. Mutta ei, mitä minä tahdon, vaan mitä sinä!” Mark. 14:36

Jouluevankeliumissa enkelit julistavat ihmiskunnalle Jeesuksen syntymästä ja Jumalasta, jolla on hyvä tahto ihmisiä kohtaan. Jumalan tahto ei kuitenkaan aina tunnu ihmisestä hyvältä tai rakastavan isän tahdolta. Tietäessäni pienen lapseni kuolevan sairastamaansa syöpään, en voinut ottaa lapseni tulevaa kuolemaa rakastavan Isän kädestä. Jos Jumala rakastaa minua, miten hän voi musertaa minut ja suistaa koko elämäni pimeyteen riistämällä minulta silmäteräni, rakkaimman aarteeni? Eikö hänen pitänytkään olla kaikkivaltias, joka voi yhdellä sanalla parantaa kuolemansairaan?

Jumalan tahto ei ollut kuitenkaan parantaa ainoaa lastani. Pientä tyttöä, jolla oli rakastava ja elämän iloinen sydän. Jumalan parantava käsi ei koskettanut tyttöä, joka uskoi vakaasti Taivaan Isään kärsivän ja kuihtuneen ruumiinsa vankinakin. Kun Jumala jättää parantamatta suloisen pienen tytön, joka vilpittömästi rakastaa Jumalaa enemmän kuin vanhempiaan, ei voinut olla epäselvää, mitä hän aikoi tehdä.

Äitinä, epätoivoisena ja kaikkeni lapseni puolesta antaen, taistelin loppuun asti. Rukoilin hellittämättä, vetosin, kiukuttelin välillä ja rukoilin yhä uudestaan. Olin valmis uhraamaan kaiken lapseni parantumisen puolesta. Vastaus oli pitkään hiljaisuutta. Kaksi ja puoli vuotta piinaavaa epätietoisuutta. Välillä sain kokea lohdutusta ja Jumalan hellää läheisyyttä, mutta en saanut vastausta lapseni kohtalosta. Kahden ja puolen vuoden kuluttua oli selvää, että vastaus oli ei. Useista, ehkä sadoista rukoilijoista huolimatta, Jumala oli päättänyt ottaa lapseni luokseen.

Ymmärsin, että lapseni kohtalo ei olisi hänen osaltaan huono kärsimysten ja kuoleman jälkeen. Hänen lyhyt loppuelämänsä ei tulisi olemaan helppo, mutta hän pääsisi viimeisen henkäyksensä jälkeen kirkkauteen. Rakastava Isä olisi häntä vastassa, ottamassa hänet syliinsä paikassa, jossa ei olisi enää kipua eikä surua. Hän saisi vihdoinkin nähdä kasvoista kasvoihin Jumalan, jonka mielessä hän oli ollut jo ennen äidin vatsassa olemista.

Minä en nähnyt osaani sellaisena, josta voisin selviytyä hengissä tai järjissäni. Edessäni oli vain niin suurta pimeyttä ja tuskaa, etten kyennyt ymmärtämään, miten voisin elää lapseni kuoltua. Minun oli taisteltava Jumalan ilmiselvää tahtoa vastaan. Rukoiltava hellittämättä, jos hänen mielensä vielä muuttuisi. Lapseni saattohoidon alettua Jeesuksen rukous Getsemanessa ennen hänen kidutustaan ja ristinkuolemaansa, otti sijaa minussakin. Epätoivoisena anoin Jumalalta lapseni hengen säilymistä, mutta lopuksi taivuin antamaan vallan Hänelle: ”tapahtukoon sinun tahtosi, ei minun”. En voi ottaa kunniaa itselleni päätyessäni aina rukoilemaan Jumalan tahdon toteutumista huolimatta siitä, että se oli maksamassa minulle rakkaimman aarteeni. Hän muokkasi tahtoani luovuttamaan päätäntävallan elämässäni, silti sallien tuskaiset anomukseni lapseni puolesta. Hän kuuli kipuni ja päinvastaisen tahtoni minua tuomitsematta.

Joskus Jumalan tahto elämässämme voi olla upeampaa kuin osaisimme uneksiakaan, kuten iloni nähdessäni lapseni kasvun ja saadessani elää hänen ainutlaatuisen persoonansa kanssaan. Kipeimpiä asioita ovat kuitenkin ne, joissa hänen suunnitelmansa ja tahtonsa eroavat meidän haluistamme. Joudumme kenties luopumaan läheisestä, terveydestä, työpaikasta tai emme saa jotain syvästi kaipaamaamme. Ehkä katsomme sivusta, kun joku toinen saa sitä, mitä sydämemme eniten halajaa. Saatamme tietää, mille tuskien tielle Jumala on meidät kutsumassa, mutta emme halua kulkea sinne huolimatta hänen lupauksestaan pysyä kanssamme joka ikinen päivä maailman loppuun asti.

Yhä edelleen minua arveluttaa rukoilla Jumalan tahdon toteutumista. Siitä tulee mieleen lapseni saattohoito ja hänestä luopuminen, mikä sattuu edelleen niin paljon. En pysty näkemään osaa hyvänä. En usko enkä halua, että mikään siunaus olisi lapseni kuoleman arvoista. Menetyksen jälkeen minun on myös vaikea uskoa, että Jumala haluaisi antaa minulle hyviä asioita. Haluan kuitenkin luottaa siihen, että Jumala tässäkin näkee kipuni ja heikkouteni, antaa minulle anteeksi ja rakastaa minua. Hän on vienyt kaikkien tuskien läpi, auttanut pimeimmälläkin hetkellä ja tuntee minut läpikotoisin. Hän on luvannut olla kanssani loppuun asti, eikä Hän ole koskaan hylännyt. Hän tulee viemään jatkossakin pimeistä laaksoista vihreille niityille minut lepäämään.

Jeesuksen tavoin voimme viedä oman tahtomme Jumalan eteen, vaikka tahtoisimme eri asiaa kuin Hän. Jeesuksen, synnittömän Jumalan Pojan, rukouskamppailu Getsemanessa on meille rohkaisuksi, kun meidän on vaikea alistua Hänen tahtoonsa. Mitä vaikeammille poluille se vie, sitä kipeämpää on luovuttaa valta elämässämme Hänelle. Kärsimyksen keskellä lohdutuksemme on, että jokainen, joka Häneen uskoo, pelastuu (Joh. 3:16) ja pääsee Jumalan luokse Taivaaseen, jossa Jumala pyyhkii kaikki kyyneleet silmistämme (Ilm. 7:17). Meille on luvattu kyynelten jälkeen iankaikkinen rauha Hänen rakastavassa syleilyssään.

Petra