Airut lehti on suomalainen hyvän sanan kristillinen lehti - Airut - a christian newspaper

Airuen pitkäaikainen äänilehden lukija on poissa

Uutinen julkaistu 29.08.2017, 07:20

Albinonin Adagio soi hiljaa kappelissa. Saattoväki istuu odottaen, hiljaa, kaivaten penkissä. Sataa. Ikkunan takana pisarat putoilevat maahan muodostaen tasaisia pyöreitä renkaita osuessaan veden pintaan läheisessä altaassa, jonka takana viiniköynnös punertaa hieman enteillen syksyä.

Kuoro ja saattoväki laulavat: ”Sua kohti Herrani, sua kohti ain”. Kuullaan kaunis ja koskettava viulusoolo, Kristallivirta. Viimeiset jäähyväiset arkulla vaimolta, lapsilta, lapsen lapsilta, sukulaisilta, ystäviltä, työkavereilta ja seurakunnalta. Surraan, kyyneleitä kuivataan ja lasketaan kukkatervehdykset. Joku on hiljaa, joku lausuu raamatun tekstin, runon pätkän, kumartaa lähiomaisille ja astelee takaisin penkkiin.

Laulu Ystävälle kiitosten kera kaikuu hiljaa kappelissa ja on hautaan siunaamisen vuoro. Pappi piirtää hiekalla arkun päälle ristin, puhuu ja lopettaa yhdessä lausuttuun Isä meidän -rukoukseen. Saattoväki laulaa: ”Siunaa ja varjele meitä, Korkeimman kädelläs, kaitse ain kansamme teitä, vyöttäen voimalla meitä, heikkoja edessäs.

Airueen pitkäaikainen äänilehden lukija on poissa

Sulta on kaikki suuruus, Henki sun hengestäs. Herramme kirkasta meille, kasvos laupiaat, niin, että armosi alla, toivoa rohkaisemalla, kukkivat roudan maat. Vaivoissa näytä meille, kasvosi laupiaat.” (Virsi 584) Urut soittavat Saattosoittoa ja väki tietää tilaisuuden olevan lopuillaan.

Muistotilaisuudessa kuoro laulaa ”Oi onnen maa”. Heikki Lintulan leski, lukee miehelleen kirjoittamansa kirjeen. Heikki odotti timanttihääpäivää kovasti. Sinne saakka ei kuitenkaan päästy, kaksi päivää ennen timanttijuhlia Heikki pääsi Taivaan kotiin ja timanttihääpäivänä lippu oli vedetty puolitankoon. Edellisen kirjeen kirjoittamisesta oli kulunut jo kuusikymmentä vuotta. Tänä keväänä Heikki kutsui vaimoaan pikku lintuseksi ja hän miestään suomenhevoseksi, vahvaksi ja luotettavaksi. Välillä Heikkiä olisi voinut kutsua myös villin lännen ratsuksi, niin toimelias ja innokas hän oli. ”Nyt sieltä virran toiselta puolelta hän vilkuttaa minulle ja minä tulen perässä, kun sen aika on”, sanoo Marja-Terttu.

Kuulemme laulun Jumalan rakkaudesta viroksi ja muisteluita Heikin nuoruudesta Suinulassa. Heikki oli kiinnostunut kaikesta ympärillään olevasta ja näki niissä Jumalan. Hänellä oli taito hoitaa asioita jämäkästi ja luotettavasti. Rukouskokouksissa hän viihtyi loppuun asti. Hänen maailmankuvansa oli hyvin laaja ja hän tunsi historian erittäin hyvin – niin hyvin, ettei tarvinnut historiankirjaa, sen kuin kysyi Heikiltä, niin aina sieltä vastaus tuli. Heikkiä kuvailtiin valoisaksi, vilkkaaksi, reippaaksi, esimerkilliseksi ja rehelliseksi. Elämän työnsä hän teki opettajana Tampereella ja Kankaanpäässä.

Heikki Lintula (23.6.1935–31.7.2017) oli itsetutkiskelija viimeiseen asti. Hän oli puhunut loppuun asti kuinka syntinen ihminen hän oli. Kun taivas tulee lähelle, kirkastuu syntisyyskin, sanoo pastori. Onnellinen se, joka uskaltaa kääntyä taivaallisen Isän puoleen. Ylösnousemuksen kutsu kuuluu meille kaikille, jatkaa pastori. Heikki ei jättänyt ketään ilman evankeliumia. Hän tunnusti Herraansa ja vapahtajaansa arjessa ja oli kiinnostunut toisten sielun tilasta ja elämästä. Hän rakasti Kristusta ja kävi seurakunnassa loppuun asti sairasvuoteelta tuotuna. Heikin sanoma meille kaikille onkin: Elä vahvasti!

”Ja katso: jos minun tieni on vaivaan vievä, niin johdata minut iankaikkiselle tielle.” (PS 139:24) Tätä ikiaikaista toivon viitoittamaa tietä voimme käydä jo nyt. ”Hyvyyden voimaan ihmeelliseen suojaan olemme kaikki hiljaa kätketyt. Me saamme luottaa uskolliseen Luojaan, yhdessä käydä uuteen aikaan nyt.” (Virsi 600)

Elä vahvasti ja tartu armoon tänään! ”Oi Herra, jos mä matkamies maan, lopulla matkaa nähdä sun saan! Oi, jos mä kerran näkisin Herran kunniassaan!” (Virsi 631)