Airut lehti on suomalainen hyvän sanan kristillinen lehti - Airut - a christian newspaper

Pääkirjoitus

Huhtikuu 2020

Päin seinää

Maailma ajoi yhtäkkiä päin näkymätöntä virusseinää, joka rampautti jossain mielessä yhteiskuntaa enemmän kuin sota. Miten voi hallita näkymätöntä pahaa, jota presidenttikin nimitti pirulaiseksi.

 

Sen näkymättömän pirulaisen vuoksi minutkin on eristetty ja olen itsekin sitä menettelyä vahvistamassa. Teen töitä kotona ja lähetän tuotokseni sähköisesti edelleen toimitukseen, jossa ne liitetään kokonaisuuteen. Olen myös osallistunut vuorovaikutteiseen opetukseen teams-ohjelman kautta. Pyhänä katsoimme vaimon kanssa kotoa käsin kotiseurakunnan jumalanpalveluksen. Se oli hyvä kokemus. Sanoma oli hyvä.

Huomasin, että sanallisen viestin lisäksi pystyin ottamaan vastaan enemmän pastorin ja muiden vastuunkantajien sanatonta viestiä, sävyjä, ilmeitä ja muuta käytöstä. Ne paljastavat sielun. Puhetta ja toimintaa seuraavat ilmeet ja äänensävy eivät yleensä valehtele. Sydämen usko näkyy erilaisena kuin aivousko. Henkesi erottaa hengen. Siksi me osaamme erottaa Jeesuksen sydämen lämmön filosofien ajatusrakenteista. Niin erotamme myös Hänen seuraajansa ulkokullatuista.

 

Uskon, että sekä äänetön että näkymätön ovat monesti paljon voimakkaampia kuin ja äänekäs ja näkyvä. Ajatellaanpa vaikka valoa, jota ei oikeastaan voi nähdä. Näemme vain esineitä, joita se paljastaa. Äkkiä voi tuntua, että ukkonen ja salama on voimakkaampi kuin valo, koska ukkosesta lähtee räjähtävä ääni ja salama tuhoaa hetkessä pirstaleiksi jättimäisen puun.

Valo sen sijaan on hiljainen ja nöyrä palvelija. Joka aamu se täyttää maiseman ilman, että pitää ääntä, ja kuitenkin se kasvattaa lukemattomia suuria puita. Se ylläpitää kaikkea elämää. Kumpi siis on voimakkaampi valo vai ukkosmyrsky?

 

Kerran Alfa-TV:n ”dosenttiohjelmassa” keskusteltiin maailman kriisien rauhoittamisesta. Haastateltava amerikantuntija sanoi, että ”rakkaus toisi kriisipesäkkeeseen rauhan, mutta merijalkaväki tekee sen nopeammin.” – Niinpä! Me tiedämme, että Jeesuksen rakastavaa opetusta, on herjattu orjamoraaliksi ja toisaalta oopiumiksi kansalle, mutta jos sen hiljainen voima olisi heikompi kuin ideologiat ja väkivalta, ei luomakunta voisi elää.

Jeesuksen armo ja rakkaus ovat samaan tapaan kuin valo joka päivä uusia. Kun pimeä tulee, näyttää siltä, että valo loppui, mutta aamulla totuus selviää ja elämä jatkuu. Ihmiskunnan valo: Jeesuksen armo ja rakkaus, tekevät uskollisesti ja nöyrästi työnsä. Se onnistuu sinunkin kohdallasi. Niin kuin presidentti arvoituksellisesti sanoi: Sille, joka mahdottoman voittaa, on kaikki mahdollista.

 

Seppo Niemelä

seppo.niemela(at)airut.net

 

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Maaliskuu 2020

Hittolainen

Oli loma-aika. Viisi poikaa olivat ukkinsa luona. Hauskaa oli, sillä serkkutapaamista oli innolla odotettu. Seuraavana päivänä tulisi vielä kaksi tyttöserkuistakin mukaan. Mutta tästä tulisi koetusten päivä. Meno yltyi, kun itsetehdyt paperimiekat ja eri puolet oli valittu.
Siinä ei ukin järjestyksenpitoa kukaan pystynyt noudattamaan. Silloin se tapahtui. Ukin pinna katkesi. Karjaisin sieluni vimmasta: ”hittolainen”. Sillä silmänräpäyksellä koko talo hiljeni. Mitä nyt. En ollut ajatellut, mitä seuraavaksi tekisin.

Pojat kuitenkin ymmärsivät. Tässä meni raja. Ikään kuin jokin uusi ymmärrys olisi yhtäkkiä valahtanut heidän sieluunsa. Pitikö se tapahtua näin? Pohdin asiaa ja lopulta huomasin, että olin jättänyt tekemättä sen, mitä jo kauan olin suunnitellut. Mielessäni oli ollut, kuinka näiden lasten vanhemmat, siis omat lapseni, olivat aikanaan olkkarissa pyöreän pöydän ympärillä ja kuinka luimme siinä kukin pienen pätkän Raamatusta, useimmiten psalmeista.

Sitten kyselin jotain ja jokainen otti itselleen mieleisen jakeen muistelua varten, jotta sen neuvo voisi auttaa heitä elämässä. Nyt päätin panna toimeksi. Seuraavana aamuna, kun serkukset olivat lähdössä ulos, kysyin vanhimmalta, Aaronilta, että luetteko te kotona yhdessä jotain. ”Joo”, vastasi poika. ”No sitten, voisitko nyt auttaa minua myöhemmin tänään lukemaan toisten kanssa?” ”Joo.” - Olin saanut annettua hänelle mahdollisuuden toimia ja ottaa vastuuta.

Luimme Ilmestyskirjan lopusta uudesta taivaasta ja maasta ja Jerusalemista. Akseli kysyi, ”Miksi luemme?” Se oli varsin tärkeä kysymys. ”No, se on Jumalan keino auttaa meitä.” Hava oli paras lukija. Aaron auttoi Vilhoa tämän vuorolla tavaamisessa. Elsi näytti jo osaavansa lukea ja yksi lause riitti. Leevi keskittyi kuunteluun ja piteli Gideonien pientä koululaisten Uutta testamenttia visusti kädessään.
Luimme aiheesta, millaista on silloin, kun paha on voitettu: Se meni näin, - silloin ”Mikään ei enää ole kirouksen kahleissa. Kaupungissa on Jumalan ja Karitsan valtaistuin, ja kaikki palvelevat Jumalaa.” (Ilm 22:3.)
Tein muutaman pienen kysymyksen, joihin Daniel vastasi nopeimmin ja siitä yltyikin hyviä lisäkysymyksiä. Tämä päivä onnistuikin sitten aivan eri lailla. Taisin olla itse ainakin osasyyllinen edellisen päivän menoon ja ainakin täysin vanhimman vastuussa.


Seppo Niemelä
seppo.niemela(at)airut.net

 

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Tammi-helmikuu 2020

Kaipuuta

Juttelin kerran erään koululaisen kanssa, joka ei ollut kantaväestöä. Juttu kulki ystävällisessä hengessä. Sitten jossain vaiheessa hän yht¨äkkiä sanoi, ”Mä olen kakka”. Hätkähdin moista avautumista. Hämmästelin sisälläni tätä ajatusta ja väitin vastaan. Hän katsoi minua rauhallisin tummin silmin hetken. Sitten hän kysyi yhtä suorasukaisesti: ”Tykkäätkö - sä - minusta?” Välillemme oli syntynyt siis syvä luottamus.
Vastasin ”kyllä tykkään sinusta”. Olihan moinen kysymys jo valtava luottamuksen osoitus. Ja sitten tuli vielä kaikkein yllättävin kysymys: ”Miksi mä olen tän värinen?” –  Meinasi pöllähtää jauhot suuhun, mutta sitten sain oivalluksen ylhäältä ja sanoin: ”Sen vuoksi, kun Jumala on luonut kaikki värit ja Hän tykkää niistä kaikista.” – En ole ehkä koskaan nähnyt niin onnellista ilmettä ja säteileviä kasvoja kuin nyt edessäni.

Järjellisesti ottaen, en tiedä, mistä hänen olemuksensa äkillinen säteily ja onnellisuus tulivat. Mutta on yksi lähde, joka voi antaa selityksen. Raamatussa nimittäin sanotaan: ”Onnellisia ne, jotka saavat voimansa sinusta, jotka kaipaavat pyhälle matkalle.” (Ps 84:5a.) Kun tuo nuori ihminen sanoi olevansa ’kakka’, niin voin vain aavistaa millaista matkaa hän oli tehnyt tähän saakka. Mutta hänen äkillinen muutoksensa kertoi, että hänellä oli valmiutta toisenlaiseen. Hän kaipasi, niin uskon, niin pyhää matkaa, että hänet nähdään kaikessa rakastettuna ihmisenä.

Jospa Jumala antoikin äkillisen voimansa tälle nuorelle siinä, kun me kohtasimme ja hänestä tuli onnellinen. Ihmeellistä on, että mikään ei muuttunut hänen ympärillään, paitsi se, mitä olin sanonut. Vai oliko sittenkin?
Tuo onnellinen raamatunkohta sanoo lisäksi, että: ”Kun he kulkevat vedettömässä laaksossa, sinne puhkeaa virvoittava lähde, ja sade antaa heille siunauksensa.” ja ”Askel askelelta heidän voimansa kasvaa.” (Ps 84: 7, 8.)

En tietenkään ruvennut pitämään hänelle raamatunopetusta, mutta voi hyvin uskoa, että hän oli kulkenut monesti ja pitkään vedettömässä laaksossa. Ja juuri sinne, tämän nuoren ihmisen tielle, Jumala antoi lupauksen, että sinne puhkeaa lähde. Askel askelelta hän kulki eteenpäin. Ja sen takia hänen voimansa kasvoi ja kasvaa tästä eteenkin päin.

Jokainen meistä on ollut joskus tuollainen nuori olento, joka syvällä sydämessään ja mielessään kaipasi hyvyyttä. Mutta himmenikö kaipuu. Luovuimmeko oikeasta kohteesta? Emmekö ehtineet edes löytää sitä? – Asia korjata voidaan. - Jos elämässä on menetys, tai se on kuivaa tai toivotonta sirkusta, Jumala voi herättää kaipuumme. Kannattaa muistaa ihmisen sydämen alkuperäinen kaipuu, pyhä matka. Sitä koskevat Jumalan ihmeelliset lupaukset.

 

Seppo Niemelä

seppo.niemela(at)airut.net

 

Pääkirjoitusten arkisto


Seppo Niemelä